Markkinajohtajan juhlavuosi - Kaleva Travel täyttää 75 vuotta
27.01.2010
Lehdistötiedote
Matkatoimisto Kalevan syntysanat lausui huhtikuussa 1935 joukko suomenkielisiä ja -mielisiä ylioppilaita. Uuden matkatoimiston tuli olla liikenneyhtiöistä riippumaton, sen tuli ajaa asiakkaidensa etuja ja siellä oli voitava asioida myös suomen kielellä.
Liikkeelle lähdettiin yrittäjäpohjalta ja omistus on ollut perustamisesta lähtien yksityisissä suomalaisissa käsissä. Vuonna 2001 Kohdematkat osti kaksi kertaa itseään suuremman Matka Kalevan ja yhdistymisen kautta syntyi maamme suurin yksityinen matkatoimisto Kaleva Travel.
Kahden yksityisen matkatoimiston liitto on ollut onnistunut. 2000-luku on ollut Kaleva Travelille kasvun ja kehityksen aikaa. Kaikki kehitystyö on aina lähtenyt asiakkaiden tarpeista ja Kaleva Travel tunnetaan alan edelläkävijänä, joka sijoittaa kehitystyöhön lähes 5% liikevaihdosta. Viimeisimpänä uutuutena Kaleva Travel on tuonut markkinoille ainutlaatuiset matkahallinnon Älyratkaisut, joiden avulla yritykset voivat saavuttaa merkittäviä säästöjä matkakustannuksissaan ja auttaa matkustajaa reissun päällä.
Juhlavuosi näkyy Kaleva Travelin toiminnassa koko vuoden. Tuoteuutuuksia tullaan julkaisemaan kuukausittain. Huikeita juhlatarjouksia tehdään kunkin kuukauden 15.päivä. Varsinainen syntymäpäivä on 29.4. Silloin ilmestyy asiakaslehti Travellerin juhlanumero ja nostetaan malja Kaleva Travelin menestykselle. Kalevan päivänä 10.9. julkistetaan juhlavuoden kilpailu.
Keskiviikkona 27.1. avaamme Matkatalossa Ruoholahdessa 75-vuotis juhlanäyttelyn, jossa kerromme matkailun pitkästä historiasta ja Kaleva Travelin toiminnasta ennen ja nyt. Esittelemme matkatoimistovirkailijan työpöydän vuosikymmenten varrelta ja näyttämme myös miten matkatoimiston työ on muuttunut ja miten asiakasta palvellaan tänä päivänä. Luomme myös katseen matkailun tulevaisuuteen. Näyttely on järjestetty Kaleva Travelin omiin tiloihin. Näin kävijälle tarjoutuu mahdollisuus tutustua meihin työn touhussa. Näyttely on avoinna koko juhlavuoden.
Itsenäinen Kaleva Travel on Suomen suurin täyden palvelun liike- ja vapaa-ajan matkatoimisto. Kaleva Travelin juuret juontavat vuoteen 1935, mutta yritys tunnetaan matkatoimistotyötapojen ja järjestelmäkehityksen edelläkävijänä. Kaleva Travel on myös maan ykkönen online-varausten määrässä. Omistuspohjaltaan täysin suomalaiselle Kaleva Travelille on myönnetty Suomen Vahvimmat -sertifikaatti merkkinä korkeasta Rating Alfa luottoluokituksesta. Yhtiön pääomistajat ovat Juuranto-Yhtiöt ja Kaleva Travelin johto. Kokonaismyyntitavoite Suomessa tilikaudella 2009–2010 on 275 miljoonaa euroa. Kaleva Travelilla on 20 toimipistettä 15 eri paikkakunnalla sekä tytäryhtiöt Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Romaniassa. Koko Kaleva Travel Groupin myyntitavoite kuluvalle tilikaudelle on 315 miljoonaa euroa
Infolinkki:
www.kalevatravel.fi
Lisätietoja: